16.10.2016

Kesäkuukausista paras?

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että paikka olisi päätetty, muttei vielä varattu, sillä hääpäivää ei osata päättää. Kesällä jokatapauksessa mennään, se on molempien ajatuksissa lähtökohta. Mutta mikä näistä ihanista kesäkuukausista?

Aluksi ajattelin, että elokuu olisi ihanin aika mennä naimisiin. Silloin luonto on omasta mielestäni kauneimmillaan ja illat jo pimenisi mahdollistaen lämpimän kynttilätunnelman. Sitten stressasin kukkasista, että jos silloin ei olisikaan haluamiani kukkia tai ne maksaisi maltaita. Luulin joutuvani valitsemaan kynttilöiden ja kukkien väliltä, mutta niin ei käynytkään. Vaikka juhlapaikassa on isot ikkunat, ne ovat vain toisella sivulla, ja iltaa kohden paikka pimenee, vaikkei ulkona niin pimeää vielä olisikaan. Toivekimpustani (tai oikeastaan kimpun tyylistä) selvitin jo floristin kanssa, että sellainen on mahdollista toteuttaa läpi kesän. Saan siis todennäköisesti sekä haluamiani kukkia, että kynttilöitä. <3

Kuva Pinterestissä


Tässä kohdin ajattelin, että pidetään siis häät elokuussa. Alku- ja keskikesän kuumuus kun ei houkuttele, ja ihmisiäkin voisi olla helpompi saada paikalle elokuussa, kun kesälomat on monella jo pidetty. Olen kuitenkin itse taipuvainen pieneen syysmasisteluun. Myöskään häiden jälkeistä tunnelmaa on vaikea arvioida, kun parin vuoden suunnittelutyö ja jännittäminen on saatu päätökseen. Pelkään siis, että jos häät ja kesä ovat samaan aikaan ohitse, niin millaisen kaamosmasennuksen siitä saa päälle.

Seuraavaksi kysytään muutamalta valokuvaajalta hintoja ja vapaita kesälauantaita vuodelle 2018. Juhlapaikan suhteen oli vielä tässä vaiheessa aika paljon vapaita viikonloppuja (ainakin viikko sitten). Jos siis myös valokuvaajilla on paljon vapaita viikonloppuja, joudumme päättämään ihan oman pään mukaan, mikä on nyt todella vaikeaa.

Apua siis kaivataan!
Milloin te päädyitte pitämään hääpäivänne? Miten siihen päädyitte?
Ja jos ne jo olivat, niin oliko nappivalinta?

12 kommenttia:

  1. Meidän häät pidetään elokuussa ja päädyttiin siihen juurikin hämärtyvien iltojen vuoksi. :) Useana vuonna elokuussa on myös ollut hyvät säät, tosin sen varaan ei kannata laskea kun Suomen kesä on niin arvaamaton.

    Jos valitsisimme nyt hääpäivää uudelleen, luulen että päätyisimme toukokuuhun. Se on hyvää aikaa vieraiden kannalta koska ei ole vielä lomakautta, ja siten minun ei tarvitsisi stressata häitä koko ensi kesää. :D Nyt kun häät on elokuussa niin järjesteltävää, mietittävää ja stressattavaakin riittää varmasti koko kesäksi.

    Tsemppiä teille päivän valintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti tuo koko kesän stressailu, siihen se minullakin varmasti menisi! Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  2. Meidän päiväksi valikoitui 28.7.2018 :) Päivällä on tietyllä tapaa myös oma ideologiansa - numerona kaksi edustaa meille kahdelle juurikin meitä kahta, puolestaan kahdeksan ikuisuutta. Muutenkin päivä on täydellinen meille, sillä naimisiin ollaan menty alun alkaenkin heinäkuussa (siksi haluttiin myös järjestää itse hääjuhla / vow renewal heinäkuulle) ja toisaalta, halutaan antaa Charlesin sukulaisille mahdollisuus nähdä kesäistä Suomea. Jälleen kerran (loppu)heinäkuu nosti tässä päätään siksi, että on "tarpeeksi lämmintä" - eh, ainakin Kalifornian ilmastoon tottuneille... - ja toivottavasti myös sopivan poutaisaa. Ja koska Amerikan vieraat täällä tuskin ihan vain päivää tai paria on, saadaan järjesteltyä hyvin lomaa meillekin ennen/jälkeen päivää, jotta ehditään viettää aikaa sen puolen suvun kanssa! :)

    Pitkälti juurikin kaikista näistä yllämainituista syistä johtuen siis valittiin päivämme. Mulla oli haaveissa heinäkuun loppu joka tapauksessa, ja kun 28. päivä sattui lauantaille - mikäs sen parempi. Mikä vielä parempi (?!), oon itse kyseisenä päivänä tasan 30 vuotta ja yhden kuukauden - voin siis ujuttaa omat kolmekymppiset vielä sopivasti samaan soppaan ilman, että kukaan käy erikseen niiden perään ruikuttamaan ;)

    Mutta - kuten Laurakin tuossa sanoikin, tsemppiä juuri siihen teidän päivänne valintaan! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, oon hieman kade, että teillä on kaikinpuolin loksahtanut palaset kohdalleen hääpäivän valinnassa. Voikun olisi itselläkin selvät sävelet! :)

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Meidän häät on 12.08.17. Elokuu valikoitui tammikuun jälkeen (vaihtui hääpäivä budjetin takia). Syynä valintaan oli jo hiljakseen pimenevät illat ja kynttilöiden käyttö. Elävä tuli on vaan niin kaunista! Keskikesällä olisi ollut turhaa haaveilla kynttilöistä. Luonto on mun mielestä myös kauneimmillaan elokuussa. Vähän jo syysmäinen fiilis, vaikka voi olla vielä tosi lämmintä.

    Auttaisko teitä, jos pistätte jokaiselta kuukaudelta plussat ja miinukset ylös niin teidän kuin vieraiden kannalta (mm. sää, tapahtumat paikkakunnalla, stressi, valoisuus, luonto). Kannattaa myös miettiä, haluaako lähteä suoraan häämatkalle. Joissakin paikoissa ajankohta voi vaikuttaa häämatkakohteen valintaan. :)

    Kyllä se teille sopiva hääpäivä vielä löytyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitä tosiaan täytyy tehdä jonkinlaista plus-miinus-listaa. Ja tuo on kanssa yksi hyvä kysymys, että meinaako häämatkalle samantien vai vasta myöhemmin. Toisaalta sekin olisi ihan kiva ajatus, että häät olisi alkukesästä ja sitten nauttisi kesästä rauhassa ja menisi häämatkalle loppukesästä/alkusyksystä. Tosin töiden puolesta se olisi vähän haasteellista.

      Poista
  5. Meillä on myös hääpäivän päättämisessä ongelmia. Toisaalta alkukesä koska ihanan kaunis vehreä luonto, toisaalta taas syksy koska kynttilät.. vaikeaa!

    Käytin osittain hyväkseni sinun luomaa kysymyslistaa hääpaikan metsästystä varten :) Kiitos siitä!

    Sari // romanticstateofmind.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että listasta oli apua! :) Ja juu, vaikea päätös on!

      Poista
  6. Meidän hääpäivä sovittiin elokuun alulle aika helpostikin... Ei edes hirveästi tarvinnut miettiä :D Tykkään keväästä, mutta en kylmästä, ja keväät on viime aikoina olleet niin ankeita ja sateisia. Kesäkuu on kyllä kaunis, mutta usein sekin vielä aika kylmä. Heinäkuussa ihmiset taasen ovat yleensä tosi kiireisiä. Kivaa on nyt loppuvuodesta miettiä muutenkin, että onneks ne häät on vasta kesän lopulla :D Me aiotaan hyödyntää aika paljon luontoa (oksia, sammalta yms), joten ehtii sitten ensi kesänä niitä kerätä, säilöä, maalata yms... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuun alku on kyllä potentiaalinen vaihtoehto! Siinä olis vielä kesää hieman jäljellä, eikä heti tarvis vaihtaa syysmasikseen. :)

      Poista
  7. Hei! Onko blogi siirtynyt jonnekin muualle, koska täällä uusin julkaisu on joulukuulta 2016? Olisi mukavaa saada seurata teidänkin matkaanne kohti häitä :)
    Terv. Toinen kesän 2018 morsian

    VastaaPoista